Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
jotka jo ammoin vaienneiksi
viimahan, viluhun luulin.
Eivät ne soinehet enää laulut
elämän myrskymielten,
soi joka oksalta onnellinen
pilpatus pienten kielten.
Käyskelin, kuuntelin kummakseni,
seisahduin sekä mietin:
Mitä ne laulavat pienet linnut
vaieten vaiston ja vietin?
Mitä ne miettivät pienet linnut
metsässä syksyisessä,
kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä
ja kuuset on kyynelessä?
Sitä ne miettivät pienet linnut:
”Pois meni kevät ja kesä,
mennee syksy ja mennee talvi,
tullee päivä ja pesä.”
Ja sitä ne laulavat pienet linnut:
”Syksy kun rinnan riittää,
jää elon pieniä iloja paljon,
joista voi Luojaa kiittää.”
Vielä ne virkkavat pienet linnut:
”Kellä on sydämensuru,
hänelle laulu on lahja kallis
kuin joka onnen muru.”
Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
tunsin ma rintani riemahtavan,
jonka jo kuolleen luulin.
– Eino Leino-
