Nyt illan ruskoon, auermaan,
on lento joutsenen.
Se laskee virran hopeaan
ja laulaa, auvoinen.
Se lauluin kiittää Pohjolaa;
sen taivas kaunis on,
yökausin päivä unohtaa
voi levon tuokion.
On varjot syvät, tummuneet
sen leppäin, koivujen,
ja säteet kultaa lahden veet,
on aalto vilpoinen.
On sille siellä ihanaa,
kun löytää rakkaimman;
se rakkauden on synnyinmaa,
se sinne kaipaahan.
Sen laulu laineikoilta soi,
ylistys koruton;
pian rakkaan kanssa unelmoi,
ja tässä laulu on:
Ei tosin elos unelma
vie vuosisadan taa,
vaan lauloit Suomen virroilla,
sait keväin rakastaa.
–J.L Runeberg-
