Vihreydessä metsikön

tahdon levähtää.

Metsä jaksaa kuunnella,

metsä ymmärtää.


Matalalle kumanrrun,

viereen sammaleen,

alle kuusen tuuhean,

oksan katveeseen.


Alemmaksi pääse en.

Metsän syliin jään.

Väsyneenä painan nyt

sammaleelle pään.


Kuusen lauluun nukahdan.

Tunnen tuoksun sen.

Saavun maahan kauneimpaan,

metsään lapsuuden.


-Anna-Mari Kaskinen-